Kirjautuminen todella vaikeaa

Vapaata keskustelua lintuharrastuksen ulkopuolelta, foorumin säännöt kuitenkin muistaen.

Valvojat: Deattan, Jared, admin

JukkaPahkala
Viestit: 24
Liittynyt: 14 Maalis 2015, 09:17

Kirjautuminen todella vaikeaa

Viesti Kirjoittaja JukkaPahkala » 15 Huhti 2015, 07:26

Kun kirjaudun keskustelusivulle, joudun klikkaamaan kolme kertaa hyväksynnän
erilaisille turvavaroituksille, ennenkuin pääsen edes kirjoittamaan oman tunnukseni ja salasanani.
Tällaisia varoituksia tulee ilmeisesti huumeisiin ja aseisiin liittyvillä laittomilla sivuilla.

Ensin tulee vakava varoitus, että yhteys ei ole suojattu. Sitten klikataan, että ymmärrän riskit
ja lisätään poikkeus. Lopuksi vielä vahvistetaan turvallisuuspoikkeus. (Kts. kuvat).
Tällaisia varoituksia en ole saanut miltään muilta sivuilta. Itselläni on tunnuksia noin sadalle erilaisille
foorumille ja sivuille. Mihinkään muuhun sivustoon kirjautuminen ei ole näin vaikeaa.

Veikkaan, että kirjautumisen vaikeus on esteenä jäsenien tänne kirjoittamiselle.
Vähemmän tietotekniikkaa tuntevat voivat pelästyä oheisen kaltaisista varoituksista,
eivätkä uskalla kirjautua foorumille.

Voisko tätä jotenkin korjata? Onko muilla Firefoxin käyttäjillä samoja ongelmia?
Liitteet
F1.jpg
F2.jpg
F3.jpg

admin
Site Admin
Viestit: 17
Liittynyt: 16 Helmi 2011, 15:36

Re: Kirjautuminen todella vaikeaa

Viesti Kirjoittaja admin » 15 Huhti 2015, 08:00

Hei,

foorumi ei käytä omaa SSL-sertifikaattia ( vaan palveluntarjoajan yhteistä sertifikaattia ), joten jos käyttää osoitetta https://.. selain kyselee turvallisuuspoikkeamasta ja pyytää hyväksymään yhteisen sertifikaatin. Käyttämällä pelkkää http://www.arkisto-pily.fi/foorumi -osoitetta ei noita turvallisuuspoikkeama kyselyjä tule.

JukkaPahkala
Viestit: 24
Liittynyt: 14 Maalis 2015, 09:17

Re: Kirjautuminen todella vaikeaa

Viesti Kirjoittaja JukkaPahkala » 15 Huhti 2015, 11:20

Hyvä, nyt toimii järkevästi.

Onko mahdollista lisätä linkkiä näkyvämmin Pilyn sivujen päävalikoihin?
Nyt foorumin linkki on aivan sivun alareunassa piilossa. Itse en sitä
löytänyt, ennenkuin jäsenmaksukirjeessä oli tietoa asiasta.

Jos yhdistyksellä on 1100 jäsentä, voisi luulla, että keskustelu olisi
täälläkin vilkkaampaa. Kovin vähän on kommentteja tuohon jäsenmäärään
nähden. Ehkä kaikki eivät tiedä näiden sivujen olemassaolosta?

Tuija Palonen
Viestit: 81
Liittynyt: 30 Maalis 2014, 21:52

Re: Kirjautuminen todella vaikeaa

Viesti Kirjoittaja Tuija Palonen » 15 Huhti 2015, 12:15

Kotisivuilla on oikeassa laidassa oma banneri foorumille heti päävalikon alapuolella. Koska sivut eivät ole skaalautuvat, se voi jäädä aika alhaalle. Katsotaan, saisiko sitä paremmalle paikalle. :)

Kotisivut pitäisi uudistaa taas kerran kokonaan, jotta ne toimisivat paremmin myös mobiililaitteissa ja muilla erikokoisilla näytöillä. Tämän vuoden projekti se ei kuitenkaan ole, koska resurssit menevät tänä vuonna aikalailla siihen, että saadaan Pirkanmaan Linnusto-kirja painoon. Tietysti jos osaava tekijä ilmoittautuu, niin tilanne on toinen. ;)

Kaikki eivät varmasti vielä tiedä foorumista, koska eivät välttämättä lue jäsenkirjettä. Sen lisäksi ainoa koko jäsenkunnan kattava media on Lintuviesti, johon seuraavaan numeroon ( ilmestyy toukokuun lopussa ) on tulossa tiedotus- ja simppelit käyttöohjeet foorumille. Muissa medioissa foorumista on jo tiedotettu, mutta tiedotetaan kyllä vielä lisää. Uskoisin, että aktiivisuus kasvaa foorumin tullessa paremmin tutuksi. Nyt se on ollut yleisölle avoinna vasta 1,5 kuukautta.
Ellei toisin mainita, mielipiteeni omat omiani, eivätkä edusta Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen virallista kantaa.

Vastaa Viestiin