KHO kumosi pesimäaikaisen poikkeusluvan PPLY:n valituksesta

Keskustelua lintujen ja luonnonsuojelusta.

Valvojat: Deattan, Jared, admin

Jukka T Helin
Viestit: 335
Liittynyt: 24 Helmi 2015, 21:56

KHO kumosi pesimäaikaisen poikkeusluvan PPLY:n valituksesta

Viesti Kirjoittaja Jukka T Helin » 22 Loka 2016, 08:21

KHO kumosi varisten ja harakoiden pesimäaikaista tappamista tarkoittaneen poikkeusluvan (KHO 2016:148). Suomen riistakeskus oli myöntänyt luvan, ja hallinto-oikeus oli hylännyt tästä tehdyn valituksen. KHO päätyi kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys (PPLY) valitti myönteisestä poikkeuslupapäätöksestä.

Suomen riistakeskus voi myöntää rauhoittamattomien lintujen pesimäaikaisia poikkeuslupia. Myös rauhoittamattomat linnut ovat pesimäaikaan rauhoitettuja. Rauhoittamattomia lintuja ovat metsästyslain mukaan korppi (poronhoitoalueella), varis, harakka, harmaalokki, merilokki, kesykyyhky ja räkättirastas Kuitenkin Suomen riistakeskus myöntää poikkeuslupia esimerkiksi räkättirastaiden, varisten ja harakoiden pesimäaikaiseen tappamiseen niin lukuisasti, että poikkeusluvan luonne on muuttunut. Ei voida enää puhua poikkeusluvasta, joka vaatii erityiset syyt. Kun tähän lisätään vielä se, että poikkeuslupahakemusten perustelut ovat usein varsin heikot ja ylimalkaiset, poikkeusluvista on tullut yleinen käytäntö.

Nyt KHO on linjannut sitä, millä perusteella poikkeusluvan voi saada. KHO:n päätös on erittäin tärkeä, joka toivottavasti ohjaa Suomen riistakeskuksen poikkeuslupakäytäntöä tiukempaan suuntaan. Tässä nyt käsitellyssä tapauksessa poikkeusluvan perustelut olivat aivan ylimalkaiset. Puhuttiin eläimistön suojelusta ja vakavan vaaran estämisestä viljelmille. Hakemuksen mukaan varis ja harakka aiheuttavat vakavaa vahinkoa vesilintujen, fasaanin ja metsäkanalintujen pesinnöille syömällä munia ja poikasia. Varis ja harakka aiheuttavat alueella vahinkoa nokkimalla rehupaalien muoveja rikki ja pilaamalla ulosteilla rehun käyttäkelvottomaksi.

KHO toteaa, että viittaaminen pesintöjen tuhoamiseen tavanomaisella alueella ei ole riittävä peruste poikkeusluvalle. Lisäksi KHO katsoi, että viittaukset vakavan vahingon aiheutumisesta viljelmille olivat liian ylimalkaisia.

Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys on tarkkaillut aktiivisesti Pirkanmaalla annettuja pesimäaikaisia poikkeuslupia. Pesimäaikaisilla poikkeusluvilla on mahdollisuus tappaa vuosittain tuollaiset 7 000 lintuyksilöä Pirkanmaalla. Näitä samoja rauhoittamattomia lintulajeja voi sitten tämän lisäksi tappaa vapaasti pesimäaikaisen rauhoituksen ulkopuolella. Monissa tapauksissa hakemuksen perustelut ovat olleet varsin ylimalkaisia, mutta tästä huolimatta Suomen riistakeskus on myöntänyt luvan. Yhdistys on tehnyt valituksia useista pesimäaikaisista poikkeusluvista. Tälläkin hetkellä on vireillä yksi valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa. Tähän valitukseen on antanut lokkitutkija Risto Juvaste mainion asiantuntijapanoksensa. Katsotaan, mitä tulee olemaan hallinto-oikeuden päätös.

Lisäksi Suomen riistakeskuksen asema lupien antajana on kovin ristiriitainen ja oikeusvaltioperiaatteiden vastainen. Suomen riistakeskushan samaistuu metsästysharrastukseen ja riistanhoitoon. Se ei ole riittävän riippumaton elin ottaakseen huomioon luvan perustelut kokonaisvaltaisesti ja kaikilta näkökulmilta. Suomen riistakeskuksen toiminta lähenee joissakin tapauksissa luvan hakijan avustajan asemaa. Lakia on korjattava siten, että tämä epäkohta voidaan poistaa.

Kiinnostuneet voivat tutkailla KHO:n vuosikirjapäätöstä tuolta:

http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vu ... 74122.html