Poikkeusluvat 6 890 linnun tappamiseksi Pirkanmaalla v. 2015

Keskustelua lintujen ja luonnonsuojelusta.

Valvojat: Deattan, Jared, admin

Jukka T Helin
Viestit: 335
Liittynyt: 24 Helmi 2015, 21:56

Poikkeusluvat 6 890 linnun tappamiseksi Pirkanmaalla v. 2015

Viesti Kirjoittaja Jukka T Helin » 08 Maalis 2015, 10:07

Pesimäaikaisia poikkeuslupia lintujen tappamiseen voidaan myöntää metsästyslain 41 b §:n mukaisesti. Tällaisia lintuja ovat muun muassa varis, harakka, harmaalokki ja räkättirastas. Laskeskelin tämänhetkisen tilanteen poikkeuslupien määrän osalta Pirkanmaalla. Näyttää siltä, että tapettavien lintujen yhteismäärä on entisestään kohoamassa. Lisäksi uusia lupia haetaan ja hyväksytään koko ajan. Nykyisin luvat haetaan ja myönnetään pääsääntöisesti viideksi vuodeksi.

Tänä vuonna pesimäaikaisilla poikkeusluvilla voidaan ampua Pirkanmaalla seuraavat määrät lintuja (tähän mennessä myönnetyt luvat): varis 3 200 yksilöä, räkättirastas 1 565 yksilöä, harakka 965 yksilöä ja harmaalokki 440 yksilöä. Tämä tekee yhteensä 6 170 yksilöä. Kun otetaan huomioon, että luvat ovat pääsääntöisesti voimassa viisi vuotta automaattisesti, niin viiden vuoden aikana luvilla on mahdollista päästää hengiltä 28 070 lintua Pirkanmaalla. On muistettava, että pesimäaikaisen rauhoituksen ulkopuolella tappamiseen ei tarvita lupaa. Pesimäaikaisen rauhoituksen ulkopuolella tapetut määrät tulevat edellä mainittuihin lukuihin päälle.

Voidaanko todella puhua siitä, että pesimäaikaisia poikkeuslupia käytetään sillä tavalla, kun lintudirektiivi määrittelee? Pesimäaikaisen poikkeusluvan on oltava poikkeuslupa, joka myönnetään vain erityisestä syystä tarkan harkinnan mukaan. Ensin on käytettävä muut tyydyttävät ratkaisut. Poikkeusluvan on oltava viimesijainen ratkaisu. Sen on oltava myös tehokas väline. Olen käsitellyt poikkeuslupaan liittyviä näkökohtia uudessa Lintuviestissä 1/2015.

Päivitys: 11.3.2015 tilanne: Edellisten tietojen jälkeen on Pirkanmaalle myönnetty kaksi uutta poikkeuslupaa, jotka ovat voimassa viisi vuotta. Poikkeusluvat koskevat varista, harakkaa ja räkättirastasta. Variksia saa ampua nyt vuonna 2015 3 300 yksilöä, räkättirastaita 1 865 yksilöä ja harakoita 985 yksilöä. Vuoden 2015 on oikeus tappaa näin ollen 6 590 lintuyksilöä. Viiden vuoden aikana on nyt käytettävissä poikkeusluvat yhteensä 30 170 lintuyksilön tappamiseksi Pirkanmaalla (varis, harakka, harmaalokki ja räkättirastas).

Uusi päivitys 16.3.2015; Jälleen on tullut kaksi uutta poikkeuslupaa. Toisen mukaan variksia saa ampua vuodessa 120 ( viidessä vuodessa 600), harakoita 50 (250) ja harmaalokkeja 30 (150). Toisen luvan mukaan räkättirastaita saa ampua vuosittain 100 yksilöä ja luvan ollessa voimassa 5 vuotta yhteismäärä tältä ajalta on 500. Näin ollen variksia saa nyt tappaa tänä vuonna 3 420 yksilöä, räkättirastaita 1 965 yksilöä, harakoita 1 015 yksilöä ja harmaalokkeja 540. Tämän vuoden kokonaissaldo on uusien lupien jälkeen 6 890 lintuyksilöä.

Viiden vuoden aikana nyt voimassa olevilla pesimäaikaisilla poikkeusluvilla voi tappaa yhteensä 31 670 lintua.

Uusi päivitys 21.3.2015: Uuden poikkeusluvan mukaan tänä vuonna 2015 on oikeus tappaavariksia 3 450 ja harakoita 1 035 yksilöä. Näin ollen tämänvuotinen tappamisoikeus kaikkien poikkeuslupalajien kohdalla kohoaa 6 940 lintuyksilöön ja viisivuotiskautinen saldo on nyt 31 720 yksilöä.

Uusi päivitys 8.4.2015: variksia on oikeus tappaa tänä vuonna 3 500 yksilöä, harakoita 1060 yksilöä.Tänä vuonna saadaan pesimäaikaisilla poikkeusluvilla tappaa yhteensä 6 965 lintuyksilöä. Viiden vuoden aikana tästä vuodesta alkaen on mahdollisuus tappaa voimassa olevilla poikkeusluvilla 32 395 lintuyksilöä.
Liitteet
Räkättirastas. Tampere. Kaukaniemi-3.jpg
Räkättirastas on yksi pesimäaikaisen poikkeusluvan kohdelaji.
Räkättirastas. Tampere. Kaukaniemi-3.jpg (233.98 KiB) Katsottu 2526 kertaa