PiLY:n Hangon retken kuulumisia

Tänne voit lisäillä retkikertomuksia läheltä ja kaukaa. Mainitsehan kohteen otsikossa.

Valvojat: Deattan, Jared, admin

Jukka T Helin
Viestit: 335
Liittynyt: 24 Helmi 2015, 21:56

PiLY:n Hangon retken kuulumisia

Viesti Kirjoittaja Jukka T Helin » 01 Loka 2017, 17:18

PiLY teki Hangon retken syyskuun puolessa välissä viikonloppuna 15.-17.9. Retkelle osallistui kahdeksan innokasta lintuharrastajaa. Hangon suunta syksyisin lintujen muuttoaikaan on aina paikallaan. Meren äärellä retkeily ja lintujen havainnointi ovat aina mukava lisäys sisämaaretkeilyyn. Tällä kertaa tosin lintujen muutto-olosuhteet eivät olleet sään vuoksi parhaimmillaan.

Kokoontuminen tapahtui perjantaina puolenpäivän aikaan Karjaan ABC:llä. ABC:llä nautittiin ateria, ja sitten suunnattiin läheisen Lappträsketin Pelikaanitornille. Järven rannalla on toinenkin lintutorni, mutta siellä ei tällä kertaa käyty. Lappträsket on aina poikkeamisen arvoinen paikka, kun matka suuntautuu tuohon suuntaan.

Tällä kertaa järvellä ei ollut niin runsaasti lintuja kuin yleensä tähän aikaan. Merihanhia, joiden joukossa oli metsähanhia, uiskenteli järvessä. Lisäksi kyhmyjoutsenet ja haapanaparvi näkyivät kiikaroijille.Perjantaina oli jonkin verran kurkimuuttoa, ja lintutornista voitiinkin havainnoida useita kurkiparvia. Kuuden hiirihaukan hajaparvi kierteli järven tuntumassa, ja merikotkiakin havaittiin. Silkkiuikkujen joukossa uiskenteli härkälintu.

Tornilla vietetyn muutaman tunnin jälkeen suunnattiin takaisin ABC:n parkkipaikalle, jonne autot voi mukavasti jättää järvellä käynnin ajaksi. Jatkoimme matkaa kohti Tammisaaren keskustassa sijaitsevaa Hotel Sea Frontia, jossa yövyttiin matkalla. Hotelli oli kaikin puolin mukava, ja hotellin aamiainen oli ainakin itsestä hyvin runsas ja monipuolinen.

Hotellin tuntumassa on hyvä Prästvikenin lintualue. Kävimme siellä vielä illansuussa ennen hotellin illallista. Kurkiparvia muutti, ja pari lapasotkaakin löytyi vesilintujen joukosta.

Lähdimme ajelemaan aamiaisen jälkeen kohti Hankoa. Keli oli alkuviikon ennusteista poiketen poutainen, mutta aika tuulinen. Päivän ohjelmassa oli käynti Uddskattanilla Haliaksen lintuaseman vieressä. Autot jätettiin parkkiin tulliaseman edustalla olevalle parkkipaikalle. Parkkipaikka olikin täynnä autoja, koska varsinkin viikonloppuisin tämä alue Uddskattanilla ja meren rannalla tuntuu olevan hyvin suosittu ulkoilu- ja retkeilyalue.

Parkkipaikalta lähtee merkitty ulkoilureitti kohti Uddskattanin kärkeä. Matkaa kertyy loppupisteeseen vajaa neljä kilometriä. Reitti kulkee meren rantaa pitkin, jossa nyt voitiin havainnoida isokoskeloita, lokkeja ja merimetsoja. Rannan jälkeen reitti jatkuu rehevän metsän kautta. Metsässä kiikareihin osui muun muassa pyrstötiaisia ja hippiäisiä. Vähän ennen Uddskattanin kallioita oli mukavan tyyni poukama (Uddfladan) tuulisessa meressä. Tämä oli kerännyt runsaasti veslilintuja, muun muassa tukkasotkia. Vesilintujen joukosta havaittiin myös yksittäinen alli.

Merenrantakalliolla, josta on mainio paikka staijata muuttoa, emme tällä kertaa viihtyneet kovin pitkään. Tuuli oli varsin voimakasta, ja lisäksi väärällä suunnalla. Kallioilla pyöri useita vihervapusparvia, jotka aina välillä suuntasivat merelle, mutta palasivat kohta takaisin mantereen puolelle. Eväät maistuivat maukkailta, ja samalla voi ihailla kauniita merellisiä maisemia.

Palattuamme takaisin parkkipaikalle päätimme käydä syömässä Hangon keskustassa. Ruokaa sai odottaa aika pitkään, mutta aika kului nopeasti kesyjä naakkoja seuraten. Naakat halusivat saada oman osansa ulkoterassin tarjoilusta.

Ruokailun jälkeen suuntasimme neljän tuulen tuvan kallioille. Sieltä on loistavat näköalat seurata lintuja eteen avautuvalla merellä. Neljän tuulen tupa sijaitsee pienellä Mäntysaarella. Mannerheim on isännöinyt paikkaa vuosina 1927-1933. Tällä kertaa kovassa tuulessa ei kallioilta juuri lintuja näkynyt. Merimetsoja näkyi kaukana luodoilla ja lentelemässä siellä täällä.

Neljän tuulen tuvalta siirryimme Långörenille. Ennen Långöreniä on kapea kannas, jossa pidetään veneitä. Tuolta voi mukavasti havainnoida lähialuetta. Lähisaaren rannassa havaittiin valkoviklo. Lisäksi kivitasku löytyi lahden toisen puolen kallioilta. Harmaahaikara kalasteli ruovikossa, ja laulujoutsenpoikue oleskeli ruovikon suojissa.

Vielä ennen paluuta hotelliin Tammisaareen koukkasimme Täktomin peltojen kautta. Pelloilla oli hiljaista. Kuitenkin lukuisasti västäräkkejä ruokaili golfkentän pelloilla, ja ampuhaukka viuhahti retkeläisten ohi. Täktomin lintutornin ympäristö on karsittu puista, joten tornista näyttää nyt olevan varsin hyvät havainnointiolosuhteet joka puolelle.

Seuraavana aamuna (sunnuntaina) käväisimme uudelleen Prästvikenillä ennen aamiaista.. Tuolloin metsähanhiparvi ylitti paikan. Ruovikosta löytyi myös viiksitimaliparvi, joka olisi voinut näyttäytyä paremmin. Muutama timali vilahti kiikarissa, ja timaleiden tyypillistä ääntelyä kuului selkeästi. Tukkasotkaparveen ilmaantui jostakin naaraspukuinen uivelo.

Pakkasimme tavarat autoon, ja lähdimme vielä kiertelemään Hangon lintupaikkoja Täktomin lähistöllä ennen kotiinlähtöä. Aluksi poikkesimme Svanvikin lintutornille. Tulimme paikalle otolliseen aikaan, koska särkällä lepäili suosirrejä ja tyllejä. Rantaniitty oli täynnänsä kirvisiä, mutta lapinkirvisen ääntä ei tarttunut korviin. Svanvikin lintutornin edusta on hyvä alue, jossa voi parhaimmillaan havaita suuren määrän lintuja. Skotlannin ylämaankarjaa laiduntaa niityllä. Vaikka ylämaankarjan kerrotaan olevan lempeää, pieni varovaisuus kuitenkin tuli mieleen. Tällä kertaa karja laidunsi mukavan etäällä tornista.

Svanvikin jälkeen käyntikohteena oli Kobben. Kobbenille on aika lyhyt kävelymatka. Autot on syytä jättää tien alkuun tai sitten Täktomin lentokentälle johtavan tien varteen. Tie kulkee Kobbenille rehevän metsäalueen läpi. Patikoimisen aikana havaittiin tällä kertaa muun muassa pyrstötiaisia ja puukiipijöitä. Kobbenin kallioilta voi havainnoida vesialuetta ja rantaniittyjä. Haarapääskyjä lenteli luhdan päällä. Kiikareihin löytyi luhdalta myös taivaanvuohi. Merikotka kaarteli pitään taivaalla. Lisäksi hitaasti muuttava hiirihaukka havaittiin. Aurinkokin alkoi paistaa, ja olo muuttui aika kuumaksi.

Seuravana kohteena oli Västerfjärden. Lahdella oli suuri vesilintuparvi, joka koostui haapanoista, tukkasotkista, jouhisorsista ja sinisorsista. Edellisenä päivänä lahdella oli havaittu harmaasorsia. Näitä ei kuitenkaan nyt havaittu. Merikotka vieraili lahdella kaartaen aivan retkeilijöiden vierestä. Vesilinnut saivat sätkyn, ja nousivat parvena ilmaan. Tilanne rauhoittui nopeasti, kun kotka oli poistunut alueelta. Lahden rannalta löytyi myös peukaloisia.

Päätimme vielä käväistä nopeasti neljän tuulen tuvan kallioilla, koska keli oli nyt tyyntynyt edellispäivästä. Tuolta ei kuitenkana löytynyt mitään uusia lintulajeja. Näin lähdimme ajelemaan kohti Karjaata, jossa nautimme ruokaa. Sitten suuntasimme Pirkanmaalle, jonne saavuimmekin hyvissä ajoin illalla.

Hangon retkellä havaitsimme noin 80 lajia. Enemmänkin olisi voinut nähdä, mutta tuo havaittu määrä on aivan hyvä tulos. Kiitän omasta puolestani kaikkia retkeläisiä mukavasta retkestä. Tässä blogissa on mainittu joitakin Hangon lintupaikkoja, joilla voi havaita lukuisasti lintuja. Kannattaa myös seurata Tiira-lintutietopalveluun laitettuja havaintoja Hangon ja Raaseporin alueilta, jos sinne päin suunnittelee retkeä.

Jukka T. Helin
Liitteet
Pilyläisiä retkeiljöitä Hangossa Neljän tuulen tuvan kallioilla.jpg
Merikotka. Hanko Västerfjärden.jpg
Merikotka. Hanko Västerfjärden.jpg (76.54 KiB) Katsottu 2511 kertaa
Nuori naurulokki. Hanko Uddskattan.jpg
Nuori naurulokki. Hanko Uddskattan.jpg (107.89 KiB) Katsottu 2511 kertaa
Merimetsoja. Hanko. Uddskattan.jpg
Merimetsoja. Hanko. Uddskattan.jpg (262.29 KiB) Katsottu 2511 kertaa
Muuttavia kurkia. Raasepori Tammisaari Prästviken.jpg
Muuttavia kurkia. Raasepori Tammisaari Prästviken.jpg (91.96 KiB) Katsottu 2511 kertaa