Turkinkyyhky näyttäytyi PiLY:n lintutapahtumassa Orivedellä

Tänne voit lisäillä retkikertomuksia läheltä ja kaukaa. Mainitsehan kohteen otsikossa.

Valvojat: Deattan, Jared, admin

Jukka T Helin
Viestit: 335
Liittynyt: 24 Helmi 2015, 21:56

Turkinkyyhky näyttäytyi PiLY:n lintutapahtumassa Orivedellä

Viesti Kirjoittaja Jukka T Helin » 30 Tammi 2017, 12:26

Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen järjestämään lintutapahtumaan Orivedellä eilen sunnuntaina (29.1.) osallistui parisenkymmentä henkilöä. Tapahtumassa seurattiin talviruokintapaikoilla olevia lintuja sekä käveltiin lenkki aivan keskustan tuntumassa Parpolanrinteellä. Sää oli utuisen harmaa ja alussa tuulinen. Tuuli vaimeni kuitenkin tapahtuman aikana, ja vähäinen tihutus taivaalta alkoi vasta tapahtuman loppuessa.

Tapahtuma lähti liikkeelle Latokartanontien päässä olevalta junaseisakkeelta. Ensiksi kohteena olivat turkinkyyhkyt, jotka ovat pirkanmaalaisia harvinaisuuksia. Orivedeltä on tältä talvelta ilmoitettu kolme turkinkyyhkyä -pariskunta ja yksittäinen lintu. Turkinkyyhky löytyi nopeasti koivun latvasta, josta se lensi matalammalle puuhun istumaan. Tapahtumaan osallistujat saivat kuunnella useaan otteeseen turkinkyyhkyn soidinhuhuilua. Paikalla lenteli myös kesykyyhkyjä.

Sitten lähdettiin kävellen tarkkailemaan lintuja. Viherpeippojen ja tiaisten ääniä kuului lukuisasti. Muutamassa kohdassa tiheitä pensasaitoja kuului ja näkyi varpusia ja pikkuvarpusia. Pikkuvarpusia tuntui olevan moninkertainen määrä tavallisiin varpusiin verrattuna.

Hautausmaalta tavattiin runsaan kymmenen räkättirastaan parvi. Hautausmaan lähistöllä Parpolanrinteellä kierteli myös satakunta tilheä etsien viimeisiä marjoja. Hautausmaan kautta matka suuntautui kohti Kirkkolahteen laskevaa ojan pätkää, jossa viihtyi aiemmin koskikara useita viikkoja. Viime päivinä karasta ei ole ollut enää havaintoja. Karaa ei havaittu tälläkään kertaa -tosin ojan vesi on muuttunut likaiseksi ja ruskehtavaksi.

Paluumatkaksi lähtöpaikalle valittiin toinen reitti kuin tulomatkalla oli ollut. Hyvä näin, koska paluumatkalla havaittiin muun muassa korea aikuinen mustarastaskoiras, joka sirahteli oksiston suojissa.

Lintutapahtuma oli onnistunut. Orivedellä on parhaimmillaan talvella monipuolinen linnusto. Talojen pihat ovat monilta osin kasvistoltaan monipuoliset ja lintujen kaipaamia tiheikköjäkin löytyy. Lisäksi Orivedellä on runsaasti piha-alueita, joita reunustavat varpusten ja pikkuvarpusten suosimat aidat. Orievdellä on myös istutettu runsaasti erilaisia marjoja tuottavia pensaita. Toivottavasti tilanne jatkuu ennallaan eikä pihoja ja muita alueita siistitä liiaksi linnustoa ja luontoa koyhdyttäen.

Osallistujia oli muun muassa Ruovedeltä ja Vantaaltakin asti. On aina mukavaa saada näihin paikallisiin lintutapahtumiin kaukovieraita, kun kaukovieraiden kulkumatkat osuvat sopivasti. Kiitokset kaikille osallistujille ja tervetuloa uudelleen PiLY:n tapahtumiin!

Lajeja havaittiin yhteensä 15. Havaitut lajit: naakka, varis, harakka, talitiainen, sinitiainen, turkinkyyhky, viherpeippo, keltasirkku, mustarastas, tilhi, räkättirastas, kesykyyhky, varpunen, pikkuvarpunen ja käpytikka.

Seuraavia tiedossa olevia tapahtumia Orivedellä:

27.4. Kimmo Karppisen vetämä lintukävely Pappilanniemessä klo 18. alkaen
7.5. Lintutornitapahtuma Pappilanniemen Valkosiipi-lintutornilla klo 10-13
1.6. Kimmo Karppisen vetämä lintukävely Pappilanniemessä klo 18 alkaen

Tapahtumia päivitetään toisinaan aika nopealla aikataululla, joten kannattaa säännöllisesti tarkistaa, onko uusia tapahtumia tullut ohjelmaan.

PiLY:n tapahtumat löytyvät kotisivuilta:

http://www.pily.fi/tapahtumat/

Kuvissa räkättirastaita, mustarastas, tilhiparvi, turkinkyyhky, varpunen ja pikkuvarpunne sekä osallistujajoukko kuuntelemassa oppaana toiminutta Eila Smolanderia.
Liitteet
Varpunen ja pikkuvarpunen. Orivesi. Parpolanrinne.jpg
Varpunen ja pikkuvarpunen Orivedellä Parpolanrinteellä aidassa.
Varpunen ja pikkuvarpunen. Orivesi. Parpolanrinne.jpg (259.71 KiB) Katsottu 5112 kertaa
Turkinkyyhky. Orivesi. Parpolanrinne.jpg
Turkinkyyhky Orivedellä Parpolanrinteellä.
Turkinkyyhky. Orivesi. Parpolanrinne.jpg (232.36 KiB) Katsottu 5112 kertaa
tilhiä. Orivesi. Parpolanrinne.jpg
Tilhiparvi Orivedellä Parpolanrinteellä.
tilhiä. Orivesi. Parpolanrinne.jpg (241.53 KiB) Katsottu 5112 kertaa
Mustarastaskoiras. Orivesi. Parpolanrinne.jpg
Mustarastaskoiras oksiston suojassa sirahtelemassa.
Mustarastaskoiras. Orivesi. Parpolanrinne.jpg (262.83 KiB) Katsottu 5112 kertaa
Räkättirastaita. Orivesi hautausmaa.jpg
Räkättirastaita Oriveden hautausmaalla.
Räkättirastaita. Orivesi hautausmaa.jpg (138.46 KiB) Katsottu 5112 kertaa