Talvipihapinnakisan starttaus Orivedeltä

Tänne voit lisäillä retkikertomuksia läheltä ja kaukaa. Mainitsehan kohteen otsikossa.

Valvojat: Deattan, Jared, admin

Jukka T Helin
Viestit: 335
Liittynyt: 24 Helmi 2015, 21:56

Talvipihapinnakisan starttaus Orivedeltä

Viesti Kirjoittaja Jukka T Helin » 02 Joulu 2016, 17:54

Joulukuun ensimmäisenä päivänä Pirkanmaalla käynnistyi jälleen talvipihapinnakisa. Talvikauden ajan lasketaan omalta pihalta nähtyjä lintulajeja. Itse olen osallistunut kisaan kahdelta pihalta eli kaupunkipihalta Tampereen Uudestakylästä ja sitten mökkipihalta Oriveden Rönnistä.

Suuntasin nytkin joulukuun ensimmäisenä päivänä kohti mökkiä. Ajatuksena oli myös tarkistaa mökillä oleva talviruokinta ja tehdä tarpeelliset hoitotoimet. En kovin paljoa odottanut lintujen osalta, koska Rönninsalmi oli mennyt jo kokonaan jäähän aikaisemmin ja näin ollen laulujoutsenet sekä muut vesilinnut olivat kadonneet paikalta.

Kun nousin autosta mökin parkkipaikalla, kuulin ensiksi kauempaa joutsenten äänten lähestyvän. Sitten joutsenpariskunta lensi kohti länttä. Nämä jäivätkin sitten mökkipihalta havaituiksi ainoiksi joutseniksi. Ajoitus sattui oikeaan.

Ruokinta oli aika hiljainen. Talitiaisia oli paikalla sellaiset kolmisenkymmnetä yhteensä. Tuollainen ranta-alue lepikkoineen ja koivuineen on sinitiaisten suosimaa aluetta. Tästä syystä sinitiaisia on usein enemmän kuin talitiaisia ruokinnalla. Tiaisten joukossa oli 5 hömötiaista. Hömötiaisten määrä on nyt suurempi kuin esimerkiksi viime talvena.

Korviin kantautui jostakin läheltä mustarastaan kaltainen sirinä. Pian aikuinen mustarastaskoiras kävi tutkailemassa ruokinnan tilannetta, mutta varovaisena lintuna ei tullut ruokinnalle, vaan jäi ilmeisesti odottelemaan poistumistani paikalta.

Noin kolmenkymmenen linnun urpiaisparvi kierteli koivuja ja leppiä. Lopulta parvi suunnisti Rönnisalmen yli etelään kohti Hirtolahtea. Muutaman punatulkun viheltelyä kantautui sieltä ja täältä. Yksi närhi odotteli harakoiden kanssa malttamattomasti ruokinnalle pääsemistä. Tuttu käpytikkakoiras koputteli puun runkoja ravintoa etsien. Pienen pyrstötiaisparven yhteydenpitoääntelyä kuului vähän aikaa, kunnes parvi jatkoi eteenpäin kiertelyään.

Tällä ensimmäisellä talvikautisella mökkipihavierailuilla havaitsin kaksitoista lintulajia. Havaitut lajit olivat: harakka, närhi, käpytikka, laulujoutsen, talitiainen, sinitiainen, hömötianen, mustarastas, urpiainen, pyrstötiainen, punatulkku ja laulujoutsen. Saa nähdä, mitä jatko tuo lisää.

Samalla matkalla havaitsin taas uuden -mutta onneksi pienen- avohakkuun mökin lähistöllä. Tänä vuonna on lähes joka matkalla Oriveden suuntaan voinut havaita, miten uusia metsäalueita on kaadettu. Bio- ja metsätalous voivat tässä mielessä hyvin -jopa vaarallisen hyvin.


Talvipihapinnaterveisin
Jukka T. Helin
Liitteet
Käpytikka. Oriivesi Paavola.JPG
Käpytikka koputteli puita etsien ravintoa.
Hömötiainen Orivesi Paavola.JPG
Hömötiaisia on mökin ruokinnalla enemmän kuin viime talvena.
mustarastas. Orivesi Paavola.JPG
Mustarastas odotteli pääsyä ruokintapaikalle.