Sinitiaiset solmussa

Keskustelu mielenkiintoisista tai muuten vaan mukavista lintuhavainnoista.

Valvojat: Deattan, Jared, admin

JukkaPahkala
Viestit: 24
Liittynyt: 14 Maalis 2015, 09:17

Sinitiaiset solmussa

Viesti Kirjoittaja JukkaPahkala » 14 Helmi 2016, 18:04

Tänään Rantaperkiön ruokinnalla oli erikoinen tapaus. Kaksi sinitiaista tappeli(?)
oksistossa. Ajoivat toisiaan kiihkeästi takaa. Sitten rähinöivät yhtenä pallona niin, että
jäivät jaloistaan toisiinsa kiinni. Räpiköivänä pallona tipahtivat hankeen.
Jatkoivat räpiköintiä maassa, eivätkä päässeet toisistaan irti. Yrittivät päästä lentoon,
mutta olivat menneet varpaistaan niin solmuun, että eivät päässeet eroon toisistaan.

Astelin lähemmäksi, noin metrin päähän ja näin selvästi, että jalat olivat vastakkain
ja kiinni toisissaan. Lopulta päätin ottaa linnut käteeni. Kun käteni oli noin 10 cm päässä
linnuista, ne pääsivät irti ja pakenivat.

En ole ennen nähnyt solmussa olevia tiaisia. Eräänlainen lintuhavainto tämäkin.