Kehrääjät

Keskustelu mielenkiintoisista tai muuten vaan mukavista lintuhavainnoista.

Valvojat: Deattan, Jared, admin

JukkaPahkala
Viestit: 24
Liittynyt: 14 Maalis 2015, 09:17

Kehrääjät

Viesti Kirjoittaja JukkaPahkala » 21 Heinä 2015, 08:12

Iidesjärven tornilla sain vihjeen kehrääjästä ja eilen siis lähdin katsomaan
löytyisikö lintuja alueelta.

Varsin pian havaitsin ääntä ja lentävän linnun. Kehrääjä myös pudottautui aivan
lähelle maahan vain muutaman metrin päähän minusta. Yllättäen kuulin myös toisen
kehrääjän aloittavan ääntelynsä. Noin 5-10 minuutin kuluttua nämä kaksi
pyörivät ympärilläni hyvin pienellä alueella. Loppujen lopuksi kehräysääntä
oli vähemmän ja vastaavasti kirkaisuja, kotkotuksia ja siipien läiskettä oli eniten.

Toisinaan leijailivat kuin perhoset (tai kolibrit) paikallaan, aivan 2-3 metrin
etäisyydellä minusta. Mikäli kalusto olisi ollut kunnollinen, olisi linnuista
saanut erinomaisia lähikuvia. Leijailivat siis niin lähellä, että kännykkäni
ei ehtinyt tarkentamaan kuvaa. Siksi videoklipit onnistuivat vain kauempana
lentävistä linnuista.

Autolle palatessani yksi kehrääjä oli asfalttitiellä. Voiko olla mahdollista, että se
olisi ollut kolmas kehrääjä alle 200m säteellä, vai oliko tämä toinen niista aiemmin
nähdyistä? Myös tämä leijaili ympärilläni aivan lähietäisyydellä. Kännykkäkuvaa en enää
saanut, koska oli jo liian hämärää.

En saanut liitettyä videoita tähän viestiin. Yritän lähettää ne uudelleen.
Ohessa pari kuvakaappausta huonolaatuisista videoistani.
Liitteet
kuva2.jpg
kuva2.jpg (30.27 KiB) Katsottu 9403 kertaa
kuva1.jpg
kuva1.jpg (53.29 KiB) Katsottu 9403 kertaa

JukkaPahkala
Viestit: 24
Liittynyt: 14 Maalis 2015, 09:17

Re: Kehrääjät

Viesti Kirjoittaja JukkaPahkala » 21 Heinä 2015, 20:48

Videoklippien lähetys ei onnistunut. Käsitykseni mukaan kokorajoitus
olisi 25 megaa. Videoklipin koko oli kuitenkin 7 Mb, eikä lataus onnistunut.

admin
Site Admin
Viestit: 17
Liittynyt: 16 Helmi 2011, 15:36

Re: Kehrääjät

Viesti Kirjoittaja admin » 22 Heinä 2015, 08:58

Missä formaatissa videoklippi oli? Katsotaan saisiko homman toimimaan..

JukkaPahkala
Viestit: 24
Liittynyt: 14 Maalis 2015, 09:17

Re: Kehrääjät

Viesti Kirjoittaja JukkaPahkala » 22 Heinä 2015, 14:42

Tiedostot mp4 muodossa. Voin tietysti konvertoida ne joksikin muuksi,
mutta en tiedä mitkä sallitaan. Foorumin FAQ:ssa sanotaan vain, että ylläpitäjä määrittelee
sallitut formaatit. Sielläkin olisi hyvä olla tarkemmat tiedot sallituista muodoista.

admin
Site Admin
Viestit: 17
Liittynyt: 16 Helmi 2011, 15:36

Re: Kehrääjät

Viesti Kirjoittaja admin » 22 Heinä 2015, 16:43

mp4:t on sallittu foorumilla. Kaikki yleisimmät videoformaatit on, samoin kuvaformaatit. Flash-formaattia ei ole sallittu. Testipostissa 7 megainen mp4 tuli kyllä foorumille. Olisikohan tässä käynyt niin, että videon lataus ei ole ehtinyt loppuun ( vihreä palkki tiedostonimen perässä). Kun lataus on mennyt loppuun, ilmestyy näytä viestissä-painike tiedostonimen vieren.

JukkaPahkala
Viestit: 24
Liittynyt: 14 Maalis 2015, 09:17

Re: Kehrääjät

Viesti Kirjoittaja JukkaPahkala » 23 Heinä 2015, 06:21

Ilmeisesti lataus ei mennyt loppuun. Vihreä palkki keskeytyy kun jäljellä on 10-15%.
Onko lataamisessa jokin aikarajoitus? Jolloin syynä on siis hidas yhteys?

Jukka T Helin
Viestit: 335
Liittynyt: 24 Helmi 2015, 21:56

Re: Kehrääjät

Viesti Kirjoittaja Jukka T Helin » 23 Heinä 2015, 20:25

Siihen kysymykseen, voiko se kolmas havaittu kehrääjä olla eri lintu kuin ne aiemmat kaksi havaittua kehrääjää. Voi olla tai sitten ei. Kehrääjäreviireitä voi olla aika pienellä alueella useita lähekkäin. Mutta kehrääjiä pitäisi seurata alueella pitempään, jotta voisi sanoa varmaa. Ellei sitten pysty erottamaan esimerkiksi koiraita ja naaraita toisistaan, jolloin voisi päätellä ainakin jotakin yksilöiden määristä.

JukkaPahkala
Viestit: 24
Liittynyt: 14 Maalis 2015, 09:17

Re: Kehrääjät

Viesti Kirjoittaja JukkaPahkala » 24 Heinä 2015, 07:47

Kehrääkö vain koiraat vai pitääkö ääntä molemmat sukupuolet?
Molemmat havaitsemani linnut läiskyttivät siipiä ja kehräsivät ajoittain.
Vaikutti siltä, että linnut kehräsivät aina omilla paikoillaan. Toinen kehräsi
mäen jyrkemmällä etelärinteellä ja toinen n. 100 m tästä itäänpäin.

Pääasiassa linnut lensivät ympäri mäkeä ja pitivät kaikenlaista muuta
ääntä kuin kehräämistä. Mutta kehräämisen ajaksi laskeutuivat (mielestäni)
aina samalle kohdalle 100 m:n päähän toisistaan.

Kolmas(?) lintu lenteli (leijaili) maantien yllä ja laskeutui tielle. Tämä
ei pitänyt ääntä. Oliko tämä kolmas lintu vai toinen havaitusta, en tiedä.

Kehrääjähavainto oli mielenkiintoinen ja peräti outo. En ole aikaisemmin
nähnyt vastaavaa. Hämärtyvässä kesäyössä erikoiset, pitkäsiipiset linnut
räpyttelivät vain parin metrin etäisyydellä minusta. Kännykän videon kameravalo
heijastui lintujen silmistä samoin kuin kissoilla kts. kuvat.
Liitteet
kk3.jpg
kk3.jpg (29.16 KiB) Katsottu 9350 kertaa
kk1.jpg
kk1.jpg (21.44 KiB) Katsottu 9350 kertaa

Jukka T Helin
Viestit: 335
Liittynyt: 24 Helmi 2015, 21:56

Re: Kehrääjät

Viesti Kirjoittaja Jukka T Helin » 24 Heinä 2015, 09:14

Koiraat kehräävät. Kehrääjän kohtaaminen kesäyössä on todellakin elämyksellinen tapahtuma. Vanhan koiraan ja naaraan erottaa siitä, että koiraalla on siivissä ja pyrstönkulmissa valkoiset laikut. Naaraalta ja 1kv-linnulta laikut puuttuvat. Kehrääjä voi käydä varsinaiselta reviiriltään aika kaukanakin ravinnon haussa. Kehrääjillä on myös useita muitakin ääniä kuten kerroit. Kuulostavat kesäyön hämäryydessä joidenkin mielestä ehkä pelottaviltakin. Kehrääjiä kuolee lukuisasti juuri autojen alle jäämällä, koska ne laskeutuvat teille.

Vastaa Viestiin