Heikkokuntoisista kaatuilevista joutsenista

BirdLife-tiedotteet ja linkit mediassa olleisiin lintuaiheisiin juttuihin. Ja tietysti keskustelu niistä.

Valvojat: Deattan, Jared, admin

Jukka T Helin
Viestit: 335
Liittynyt: 24 Helmi 2015, 21:56

Heikkokuntoisista kaatuilevista joutsenista

Viesti Kirjoittaja Jukka T Helin » 24 Marras 2015, 11:01

Välitys tänne:


Hei

PPLY:n loukkaantuneiden lintujen hoitorinki on saanut tänä syksynä useita yhteydenottoja heikkokuntoisista, kaatuilevista joutsenista – niin tämän vuoden nuorukaisista kuin vanhoistakin linnuista. Ulospäin näkyviin oireisiin ovat kuuluneet mm. jalkojen kantamattomuus ja holtiton kyljelleen kellahtelu (maalla ja vedessä). On vaikuttanut siltä, että linnuilla olisi ongelmia niin tasapainon kuin koordinaationkin suhteen. Tapaukset ovat olleet toivottoman oloisia. Yksi lintu kuolikin meillä hoidossa käsiin, muut olemme lopettaneet tai ohjeistaneet lopettamaan.

Nyt on paljastanut, että jonkinasteisin epidemian taustalla lienee bakteeri, jota ei ole löydetty aiemmin Suomesta villeistä linnuista. Alla on Eviran erikoistutkija Marja Isomursun viesti löydöksistä. Hän toivoo mahdollisia havaintoja sairaista joutsenista sekä myös sellaisten kuolleiden lintujen lähettämistä Eviraan, joiden voi epäillä kuolleen johonkin tautiin (lue kuitenkin vielä Marjan viesti). Joutsenia kuolee runsaasti mm. törmäyksiin, joten ihan jokaista kuolleena löydettyä lintua ei kannata lähettää, joskin ainakin yhden sähkölinjaan törmäyksen taustalla täällä Oulussa saattoi olla juuri kyseinen tauti.

Toivon tätä viestiä levitettävän paikallisverkkoihin.

Terveisin

A-P PPLY:n hoitoringistä

From: Marja.Isomursu@evira.fi
To: aripekka00@hotmail.com
Subject: Kaatuilevat joutsenet
Date: Tue, 24 Nov 2015 07:45:11 +0000


Hei!

Nurin keikahtelevista laulujoutsenista on löytynyt aivojen bakteriologisessa tutkimuksessa Riemerella anatipestifer –bakteeria, mikä on uusi ja mielenkiintoinen löydös meikäläisissä villeissä vesilinnuissa. Bakteeri tunnetaan parhaiten
tarhattujen ankkojen, hanhien ja kalkkunoiden taudinaiheuttajana. Löydöksiä on tehty loka-marraskuun aikana Pohjois-Pohjanmaalta, Pohjois-Karjalasta ja Päijät-Hämeestä tulleista joutsenista.

Nyt kiinnostaisi tietää, onko oudosti oireilevia (esim. kaatuilua, kouristuksia, kaulan vääntöä, tärinää) joutsenia näkynyt muuallakin Suomessa tai onko mahdollisesti näkynyt tavallista enemmän kuolleita joutsenia. Myös sairaiden tai kuolleiden
joutsenten ikäluokka kiinnostaisi, bakteeri kun on yleensä vaarallisempi nuorille linnuille. Näytteeksikin voitaisiin ottaa kuolleita joutsenia muista maakunnista kuin edellä mainituista.
Voisitko levittää tätä tiedustelua lintuharrastajien parissa ja pyytää lähettämään mahdolliset havainnot minulle, kiitos!

Terveisin
Marja

*********************************************************************************
Marja Isomursu
erikoistutkija; luonnonvaraisten eläinten taudit
senior researcher; wildlife diseases

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira/ Finnish Food Safety Authority Evira
Tuotanto- ja villieläinterveyden tutkimusyksikkö/ Production animal and wildlife health research unit
Elektroniikkatie 3 (käyntiosoite / visiting Elektroniikkatie 5)
90590 Oulu
Suomi/ Finland

Puh./ Tel. 029 530 4910
Faksi/ Fax 029 530 4915
Sähköposti/ E-mail marja.isomursu@evira.fi