Lintusäätiedote 13.10.2020

Yleistä lintuharrastuksesta

Valvojat: Deattan, Jared, admin

RaimoSeppälä
Viestit: 296
Liittynyt: 26 Helmi 2015, 09:29

Lintusäätiedote 13.10.2020

Viesti Kirjoittaja RaimoSeppälä » 13 Loka 2020, 19:51

Tiedoksi.
t. Raimo Seppälä
----------------


Hei


Sopiva tuuli ensin pohjoisessa ja tästä illasta alkaen myös Uudellamaalla pisti Länsi-Suomessa vielä olevat loput kurkijoukot liikkeelle ja erityisesti kovan hanhien arktisen muuton, jota on jatkunut jo monta vuorokautta. Tällä kertaa myös tundrahanhia on paljon ollut mukana, ja parvia kuuluu säännöllisesti öisin. Tänäänkin hanhia muutti paljon Itä-Suomessa, mutta niitä näkyi huonosti sadepilvien seasta. Pääkaupunkiseudulla komeat aurat ja jonot näkyivät hienosti, ja muutto jatkuu tutkissa edelleen. Tänä syksynä harvinainen kuulas ja kylmä pohjoisenpuoleinen virtaus pistää ensi yönä liikkeelle myös miljoonaisen yömuuton, mm. vesilintuja, rastaita, punarintoja, puukiipijöitä ja hippiäisiä. Lähiaikojen virtaus on ns. tyhjennyssäätä, joka vauhdittaa kaikki halukkaat linnut muuttolennolle, myös viimeisten 3 viikon aikana tänne kasaantuneet itäiset harvinaisuudet, joiden määrä siksi vähitellen pienenee. Todennäköisesti tämän syksyn kurjet ja hanhet ovat pääosaksi menneet tämän viikon jälkeen, ja allit sekä lapasotkat saapuneet merelle suurin joukoin.


ke: Kohtalaista, merellä navakkaa pohjoisenpuoleista tuulta, joka iltaa kohti kääntyy koilliseen ja voimistuu vielä. Vaihtelevaa pilvisyyttä sekä erinomainen näkyvyys ja valtavan hyvä muuttosää. Lintujen näkeminen on kuitenkin haasteellista, koska ne painelevat korkeuksissa Suomenlahden yli.


to: Kohtalaista, merellä navakkaa pohjoistuulta, joka iltaa kohti vähän heikkenee. Pilvisyys vaihtelee ollen aamupuolella vähäisempää kuin illalla, ja on poutaa. Muuttosää kuten ke.


pe: Kohtalaista-heikkoa pohjoisenpuoleista tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja aamulla sisämaassa hallaa sekä mahdollisesti jokunen räntäkuuro. Tyhjennyssää jatkuu, ja monia lajeja on paljon vähemmän kuin esimerkiksi vielä tänään.


jatkoarvio: kolea pohjoinen virtaustyyppi jatkuu, ja tällä viikolla kylmeneminen on huomattava Pohjois-Venäjällä, mikä tyhjentää arktista lajistoa sieltä tehokkaasti.


terv.

Jarmo K