Ohjeet Kangasalla sijaitsevalle Pohtiolammelle

Täällä ilmoitetaan muuttuneet tai poikkeukselliset kulku- ja havainnointiohjeet eri lintupaikoille, esim. lintujen tarkkailu kaatopaikoilla.

Valvojat: Deattan, Jared, admin

Jukka T Helin
Viestit: 335
Liittynyt: 24 Helmi 2015, 21:56

Ohjeet Kangasalla sijaitsevalle Pohtiolammelle

Viesti Kirjoittaja Jukka T Helin » 16 Huhti 2020, 18:15

Jouko Alhaisen kirjoittamat ohjeet Kangasalla sijaitsevan Pohtiolammen Sääksisäätiön alueella liikkumisesta ja lintujen tarkkailusta. On suositeltavaa tutustua ennen paikalle menoa.

Tärkeitä ohjeita Pohtiolammella lintuja seuraaville

Pohtiolammen alueella on mahdollista seurata lintujen kevätpuuhia kosteikolla ja monilla lammikoilla. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää olla tarkkailemassa lintuja sellaisissa paikoissa, missä linnuille aiheutuu siitä mahdollisimman vähän häiriötä. Linnut reagoivat pysähtymiseen ja säikähtävät suoraan niihin katsomista. Tällainen käytös saa ne reagoimaan kuin ne olisivat vaarassa. Sivuttain tai poispäin kulkevaan häiriöön ne eivät reagoi niin voimakkaasti.

Olemme halunneet tarjota Pohtiolammella runsaasti ilmaispalveluita. Odotamme kuitenkin niin itseltämme kuin paikalla vierailevilta henkilöiltä lintuja ja luontoa arvostavaa käytöstä, mikä tarkoittaa kohtalaisen tiukkojenkin sääntöjen noudattamista. Vahvuutemme on aina ollut lintujen tarpeiden ja meidän ihmisten toiminnan yhteensovittaminen. Toivomme, että me kaikki pystymme yhä toimimaan niin, että se säilyy vahvuutenamme.

Saapuminen ja paikoitus

Osoite: Pohtiolammentie 64

Kääntyessäsi Sahalahdentieltä Pohtiolammentielle kulje koko lintukosteikon ohittava tie pysähtymättä. Saapuessasi t-risteykseen löydät siitä muutaman parkkipaikan kulkuneuvollesi. Jos parkkitila on täynnä, käänny oikealle ja aja autosi Pohtiolammen kahvion pihaan – siellä on tilaa useille kymmenille autoille.

Huom. Korona-aikaan Pohtiolammen palvelut ovat suljettuina ja autot jätetään portin taa ja tullaan kävellen alueelle. Tällöin on ehdottoman tärkeää noudattaa ohjetta tiellä pysähtymättä kulkemisesta.

Lintujen tarkkailuun tarkoitetut paikat

Kosteikon lintuja voit parhaiten tarkkailla niitä häiritsemättä kosteikkotornista (esteetön lintutorni), jonka löydät heti t-risteyksestä vasemmalle kääntyessäsi.

Sääksilammen yleisötornille ja sääksitornille kuljetaan viitoituksen mukaisesti ohi kosteikkotornin. Kulje merkittyä reittiä myöten, poikkeamatta sivuun tai muille poluille. Muut reitit ja rakennukset ovat toimintaamme tukevia reittejä ja rakennuksia. Lisäksi rantalehtoalue on yksityistä luonnonsuojelualuetta, jolle ei pidä mennä.

Sääksitornissa ja kosteikkotornilla on myös maksullisia kuvauspaikkoja. Niihin liittyvät tarkemmat ohjeistukset löydät Sääksisäätiön varausjärjestelmästä.

Kahvion vieressä olevasta pihatornista voit seurata lintuja ja ihailla maisemia 7 metrin korkeudesta.

Tornien lisäksi löydät alueelta mm. perhospuiston, leikkialueita lapsille sekä uuden Sarsan salaisuudet -alueen, jossa kulkee historiasta kertova opastettu polku. Pohtiolammella on myös maksullisia palveluja, kuten kahvila-ravintolan palvelut, savulohen myynti, lohen ongintaa sekä minigolf-rata.

Tervetuloa Pohtiolammelle seuraamaan luontoa ja lintuja!

https://www.saaksisaatio.fi/saaksikeskus