Taviokuurna

Täällä voit kysyä lintuihin liittyviä kysymyksiä tai vastata niihin. Myös tunnistusapua on tarjolla.

Valvojat: Deattan, Jared, admin

JukkaPahkala
Viestit: 24
Liittynyt: 14 Maalis 2015, 09:17

Taviokuurna

Viesti Kirjoittaja JukkaPahkala » 15 Maalis 2015, 17:50

Kyselin tätä jo tiirafoorumillakin, mutta siellä keskustelu on hiljaista:

Mihin Pirkanmaan Taviokuurnat ovat menneet tammikuun jälkeen?
Tiiran tietojen mukaan tammikuussa oli Pirkanmaalla runsaasti havaintoja.
Helmikuussa havainnot loppuivat. Jatkavatko linnut matkaa etelään vai
mihin ovat menneet?

Tilhien runsauden perusteella marjoja luulisi riittävän edelleen.

T:Jukka

Jukka T Helin
Viestit: 335
Liittynyt: 24 Helmi 2015, 21:56

Re: Taviokuurna

Viesti Kirjoittaja Jukka T Helin » 15 Maalis 2015, 21:03

Taviokuurnia näkyi Pirkanmaalla aivan hyviä määriä jossakin vaihetta talvea, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin olisi odottanut hyvästä marjasadosta johtuen. Osa kuurnista saattoi myös kierrellä metsien keskellä pikemminkin kuin asutusalueilla esimerkiksi kaupunkien kävelyteiden varrella sijaitsevissa marjapuissa. Suuri osa taviokuurnista lienee jäänyt Pirkanmaan pohjoispuolelle, koska sielläkin oli hyvin marjoja. Kuurnien ei tarvinnut lähteä kovin pitkälle etelään. Jonkin verran jäi kiertelemään Pirkanmaalle ja varmaan kuurnia meni myös Pirkanmaan kautta etelää kohti ainakin loppuvuoden aikana. Kuurnien ei tänä talvena tarvinnut lähteä kovin pitkälle etelää kohti ravinnon haun vuoksi. Huonoina marjavuosina kuurnat saattavat mennä Suomen etelärannikkoa pitemmällekin.

Kuurnat alkavat palata aika varhaisessa vaiheessa (helmikuussa jo) takaisin pohjoista ja itää kohti. Kuurniahan tulee vaellukselle ravinnon hakuun lukuisasti itärajan takaa.

Vastaa Viestiin