Sivu 1/1

Ampuhaukan pesintä?

Lähetetty: 25 Elo 2015, 19:28
Kirjoittaja JukkaPahkala
Pitääkö ampuhaukka "kiikitys" ääntä muutoin kuin pesävaroituksena?
Aikaisempina kesinä haukan ääni kuului yleensä heinäkuussa (oletetulta pesältä).
Mutta nyt ääniä on kuulunut vasta elokuussa. Vai äänteleekö haukka silti
vaikka pesintä ei olisi onnistunut tänä vuonna? Tosin, huonon sään ja
hyvän työtilanteen vuoksi en ole ollut vakiopaikalla tänä vuonna niin
paljon kuin aikaisemmin, joten havaintoja on tavallista vähemmän.

Ihmettelen myös sitä, että voiko pesintä olla kuukauden myöhässä? Voiko kylmä
sää olla syynä myöhäiseen pesintään vai huuteleeko muuten vaan?

Toinen seikka: Aiemmin haukan (todennäköinen) pesä on ollut aina
samalla paikalla. Nyt vaikuttaa siltä, että pesä olisi n.100 m toiseen
suuntaan. Eli paikka on sama, mutta ilmeisesti pesäpuu on vaihtunut?

Re: Ampuhaukan pesintä?

Lähetetty: 04 Syys 2015, 16:58
Kirjoittaja Jukka T Helin
Ampuhaukka kiikittää pitkin kesää reviirillään. Soidinkiikitystä on vaikea erottaa varoituskiikityksestä. Kiikityksen pituus ja rytmikin voivat vaihdella tilanteen mukaan. Loppukesästä taas kiikitystä kuulee usein poikueen ollessa liikekannalla. Sama pätee nuolihaukkaan. Esimerkiksi nyt voi helposti tutustua nuolihaukan poikueen lentonäytöksiin ja lintujen pitämään kiikitykseen Iidesjärven lintutornin lähituntumassa Tampereella.