Sivu 1/1

Lintuviestin taitto (sekä yleisesti syyskokouksen asioista)

Lähetetty: 20 Marras 2015, 22:05
Kirjoittaja KimKuntze
Syyskokous on ensi viikon perjantaina. Olisiko toimintasuunnitelman ja talousarvion luonnokset mahdollista saada yhdistyksen kotisivuille kokousta ennen, jotta niihin voisi tutustua hyvissä ajoin ja mahdollisesti keskustella asioista jo ennen kokousta? En itse pääse paikan päälle, mutta mielellään kuitenkin näkisin, mitä ensi vuodelle suunnitellaan.

Yksi asia, joka mietityttää, on Lintuviestin taitto. En tiedä, mitä siihen on budjetoitu ensi vuodelle, mutta käsittääkseni tämä on toteutettu ainakin viime vuosina palkkatyönä ja hintaa on kertynyt useampi tonni per vuosi. Eikö lehdelle löydy vapaaehtoisvoimin (tai pienellä palkkiolla) taittajaa? Esimerkiksi TLY:n jäsenlehden taiton tekee päätoimittaja täysin ilmaiseksi. En mitenkään väheksy taittoa hommana, mutta jos se on mahdollista tehdä talkoovoimin TLY:ssä, miksei täälläkin. Vapautuneille rahoille olisi varmasti käyttöä esimerkiksi linnustokirjakulujen kattamisessa, suojelusuohankkeessa…

Re: Lintuviestin taitto (sekä yleisesti syyskokouksen asioista)

Lähetetty: 21 Marras 2015, 13:37
Kirjoittaja Tuija Palonen
Toimintasuunnitelma on vielä vähän heikossa hapessa julkaistavaksi, mutta laitetaan näkyville kun se on kunnossa. Ensi vuodeksi ei ole mitään isompaa suunnitteilla, mitä nyt pitäisi saada yhteisöllisyyttä kasvatettua, jäsenistöä aktivoitua ja löydettyä Suojele pala Pirkanmaata-kampanjalle suojelualue. :shock: Ja aloittaa kotisivujen uudistusprosessi, koska vanhat sivut eivät ole skaalautuvat. Pari pienempää yhteistyöprojektia on tulossa, joista toisen myötä toivottavasti saataisiin Pirkanmaalle loukkaantuneiden lintujen hoito- ja kuljetusrinki. Näin tarkemmin ajatellen, eiköhän tuossa ole taas enemmän kuin tarpeeksi vuoden hommiksi.

Lintuviestin taitto on palkkiopohjalla, tällä hetkellä 1000 euroa / numero. Puhtaasti kaupalliseen tasoon verrattuna se on vielä edullinen, tästä on muutaman vuoden takaiset tarjoukset. Lintuviestin kulut vuodessa ovat noin 15 800 euroa, ja se tuottaa mainostuottoina ja tilauksina 1000 - 1500 euroa vuodessa. Lintuviestin kokonaiskuluissa isoin menoerä on ehdottamasti paino ( n. 8500e / vuosi ), joka kilpailutetaan ensivuoden aikana. Samoin ajattelin pyytää tarjousta Lintuviestin jakelusta, joka huolimatta siitä, että pystymme käyttämään postin edullisempaa jakelusopimusta ison levikin ja kiinteän aikataulun vuoksi, vie kanssa reilun 3000 euroa vuodessa. Postille varteenotettava kilpailija on aloittanut toimintansa tämän vuoden alussa. Taittajamme on hyvä, ja Lintuviestin ulkoasu kehuttu, joten mielellämme pitäisimme taittajastamme kiinni. :D Kiinteä neljän numeron aikataulu asettaa myös taitolle omat vaatimuksensa.

Laitan talousennusteen näkyville maanantaina, se tarkentuu vielä hieman. Taloutemme on edelleen vakaa, vaikka linnustokirjan tuotot on varovaisuusperiaatteen mukaan arvioitu hyvin alhaisiksi ja painokustannukset suuriksi ( isot ne ovat varmasti ) ja sitä myöten vuosi 2016 näyttää lievästi tappiolliselta. Yhdistys on tehnyt viime vuodet aktiivista varainhankintaa lintulaskentojen lisäksi mm. messuilla, markkinoilla ja linnunruokavälityksellä, mikä on omalta osaltaan on vahvistanut talouttamme.

Re: Lintuviestin taitto (sekä yleisesti syyskokouksen asioista)

Lähetetty: 23 Marras 2015, 07:27
Kirjoittaja Tuija Palonen
Sivulta http://www.pily.fi/asiakirjat löytyy nyt talousennuste, toimintasuunnitelma ilmestyy sinne illemmalla. :)

Re: Lintuviestin taitto (sekä yleisesti syyskokouksen asioista)

Lähetetty: 26 Marras 2015, 21:31
Kirjoittaja KimKuntze
Kiitos materiaaleista, oli kiva tutustua näihin, kun en kokoukseen pääse!

Tutkimuspuolelle voisi mainita, että jäsenistöä kannustetaan osallistumaan Luonnontieteellisen keskusmuseon koordinoimiin seurantoihin, erityisesti vakiolinjoihin ja vesilintulaskentoihin, ja että näihin liittyen järjestetään myös koulutusta jäsenistölle keväällä 2016.

Olen edelleen sitä mieltä, että 4000 euroa taittoon on aika paljon - mutta jos ei sitä ilmaiseksi tai halvemmalla saada tehtyä ja yhdistyksen varat tähän riittävät, niin eipä siinä sitten muita vaihtoehtoja taida olla.