Kevään viimeinen lintusäätiedote

Yleistä lintuharrastuksesta

Valvojat: Deattan, Jared, admin

RaimoSeppälä
Viestit: 296
Liittynyt: 26 Helmi 2015, 09:29

Kevään viimeinen lintusäätiedote

Viesti Kirjoittaja RaimoSeppälä » 28 Touko 2020, 04:15

Tiedoksi.
t. Raimo Seppälä
------------------
Hei


Nyt on pääosa arktikasta mennyt ja hyönteissyöjien loppumassat käsillä. Heikko kylmä rintama tulee yöllä luoteesta, minkä myötä aamulla aikaisin ja taas iltapäivällä tulee joitakin sadekuuroja. Sen jälkeen vahva korkeapaine lähestyy hitaasti lännestä aikaansaaden pitemmän poutaisen ja aurinkoisen jakson. Kuitenkin huomisesta aina sunnuntaihin asti aluksi luoteen ja pohjoisen, myöhemmin pohjoisen ja koillisen välinen navakka virtaus Itämerellä ja Baltiassa jarruttaa loppumuuton tuloa. Viikonlopun jälkeen korkeapaine siirtyy vähitellen Suomen itäpuolelle, mikä saa aikaan kuuman eteläisen tai kaakkoisen virtauksen. Sen myötä saapuvat viimeisetkin muuttajat sekä ehkä vielä harvinaisuuksia ja kunnon kesä.



Kevätmuuton pääosan ollessa ensi viikolla ohi on nyt aika laittaa lintusäätiedotteet kesätauolle, vaikka monien vesilintukoiraiden sulkasatomuutto onkin jo alkanut, ja pian niiden seuraan liittyy syysmuutolle mm. musta- ja metsävikloja sekä isokuoveja.

terv.

Jarmo K