Lintusäätiedote 18.10.2019

Yleistä lintuharrastuksesta

Valvojat: Deattan, Jared, admin

RaimoSeppälä
Viestit: 296
Liittynyt: 26 Helmi 2015, 09:29

Lintusäätiedote 18.10.2019

Viesti Kirjoittaja RaimoSeppälä » 18 Loka 2019, 19:59

Tiedoksi.
t. Raimo Seppälä
------------------
Hei


Matalalla roikkuva sumupilvi on tulppauttanut lintujen menoa viime päivinä. Arktikaa on voinut silti mennä pilvien yllä ja kaukana merellä, matalalla. Sunnuntaina muuttotulppa voi vähän purkautua pohjoisessa ja idässä, mutta muuten lähiaikoina vallitsee muuttoa hillitsevä leuto etelä-lounaisvirtaus, jossa matala alapilvi tai jopa sumu jarruttaa muuttoa ja sade haittaa retkeilyä.


la: Yöllä on ajoittain sadetta ja erinomaista pudotussäätä. Aamupuolella on kohtalaista, merellä navakkaa etelänpuoleista tuulta, matalaa paksua pilvisyyttä ja ajoittain sadetta tai tihkusadetta sekä melko huono näkyvyys, muutto- ja retkisää. Sade lakkaa, pilvisyys ohenee ja rakoilee päivällä lännestä alkaen ja tuuli kääntyy lounaaseen. Lämpötila on 10-12 astetta.


su: Pohjois-Suomessa ja Vienanmerellä on oikein hyvä myötätuuli arktisille ja muille lähtijöille. Jos alapilvi on siedettävän korkealla (vähintään 300-500 m), voi muuttoa näkyä hyvin Uudellamaalla. Ennustusmallit ovat kuitenkin kovin erimielisiä säästä Uudellamaalla: Tuuli on heikkoa tai kohtalaista ja voi olla mistä suunnasta tahansa (!), pilvisyys on runsasta ja mahdollisesti on matalaa alapilveä, joka estää muuton tai sen näkymisen. Aamupuolella voi olla vähän sadetta tai tihkua, ja joissakin malleissa iltapäivällä lännestä alkaen saapuu jatkuvan sateen alue.


Maanantaita ei kannata edes arvata vielä, koska jo sunnuntainkin ennusteet leviävät kuin entinen varpusparvi.


terv.

Jarmo K