Laitan vielä tännekin kertomukseni tämän vuoden vakiolinja- ja pistereittilaskennoistani:
ETELÄ-SUOMI
Aikataulujen helpottamiseksi aloitin laskennat jo toukokuun puolella 30.5. kiertämällä pistereittini Mynälahden itärannalla Maskun ja Mynämäen rajalla. Kaksi bottea puhkui 13 parihavainnon verran, parilla pisteellä oli pikkulepinkäinen ja pisteiden välissä lensi yli nokkavarpunen. Viime vuosia runsaammin esiintyivät metsäkirvinen, laulu- ja mustarastas sekä vihervarpunen; vähissä/puuttuvia puolestaan olivat mm. tervapääsky, hernekerttu, varpunen, viherpeippo ja hemppo.
Linjalaskentakauteni puolestaan alkoi kesäkuun ensimmäisenä päivänä Virtain vakiolinjalla 188. Kyseessä oli linnustoltaan varsin tavanomainen ja jopa köyhä linja, joka koostui lähinnä nuoresta mänty- ja sekametsästä. Joukossa oli tosin pari hienoa kuusikkonotkoa ja majavapuro mutta vastapainoksi myös valtava hakkuuaukea. Yksipuolinen biotooppijakauma ei ollut houkutellut paikalle myöskään järin ihmeellisiä lintuja, sillä parhaiksi havainnoiksi jäivät hakkuulla kiikittänyt käenpiika ja sekametsässä sirissyt 5–6 yksilön pyrstötiaisparvi. Sitä voisi nopeasti luulla poikueeksi, mutta näin kaikki yksilöt hyvin sillä lopputulemalla, että kaikki olivatkin aikuisia! Mikä lie parvi mahtoi olla kyseessä?
Seuraavana päivänä oli vuorossa linja 190 Keuruulla. Maasto oli hyvin samankaltaista kuin edellisellä linjalla, eikä havainnoissakaan ollut hurraamista. Hauskinta antia oli ukkometso, joka rävähti lehtoon kuusikon ja rämeen välimaastosta. Näitäkin linjoja pitää laskea, vaikkei isompia lintuelämyksiä tulekaan. Toisaalta en olisi varmasti tänään havainnut metsoa, jos en olisi linjalle lähtenyt.
Yhden sadepäivän jälkeen palasin Merin kanssa linjoille 4.6., tällä kertaa oli Toivakan vakiolinjalle 173. Reitti alkoi hienolla lehdolla, jonka jälkeen pääsin nauttimaan hiukan vanhemmasta kuusikosta muutaman sadan metrin verran. Sitten vuorossa olikin hakkuuaukeaa ja nuorta männikköä loppuun saakka, viimeiset kaksi kilometriä eteen sattuneen järven takia tietä pitkin. Paras havainto oli ilman muuta suoraan linjalle osuneet pari–kolme litraa korvasieniä, mutta oli lintupuolellakin laulava pikkusieppo, ainakin viisi peukaloista ja useampi selkälokkipari. Hassua kyllä, suurin osa lintupareista kertyi viimeisellä kahdella kilometrillä eli sillä osuudella, kun linja kulki asfalttitietä pitkin!
Seuraavana päivänä laskimme Virtain vakiolinjan 187. Tämä oli edellisiä selvästi runsaslintuisempi, pareja tuli noin 300. Linja kulki suurimman osan ajasta metsässä, mutta oli joukossa myös isot pätkät peltoa ja maaseutuasutusta sekä turvetuotantoalue. Parhaita havaintoja olivat havaitsemisjärjestyksessä kultarinta, luhtakerttunen, pikkusieppo, kapustarinta, kanahaukka ja kaksi peukaloista. Lutuisia olivat kaksi kurjenpoikasta, jotka olivat vielä niin pieniä, että vain oranssit päät pilkistivät niitystä.
Viidentenä päivänä pidin tauon vakiolinjoista ja pyöräilin Tampereen pistereittini. Viime vuonna perustamani reitti on suunniteltu niin, että se kulkee linnustonseurannan puutebiotoopeilla: puistoissa, taajamassa, joutomailla ja lehtimetsissä. Tämän ansiosta havikseenkin kulkeutui useampi seurannan puutelaji: käenpiika, kaksi kivitaskuparia, viitakerttunen, kultarinta, pikkulepinkäinen ja kuusi tikliparia. Yhden pisteen (Hankkio) sisäsektorissa oli pikkutylli laskennan aikana, mutta se kähmyili ison multakasan takana ja havaitsin sen vasta viiden minuutin laskenta-ajan jälkeen. Samoin yhden joutomaakummun hemppo alkoi laulaa vasta pyöräillessäni jo poispäin ja aamun toinen dumari kuului pisteiden välissä. Viime vuotta selvästi runsaampina esiintyivät mm. leppälintu, punakylkirastas, naakka, vihervarpunen ja punavarpunen, vähälukuisempina puolestaan tervapääsky, kiuru, mustarastas, lehtokerttu, kirjosieppo ja talitiainen. Erityisen huolestunut olen kirjosieposta, jonka parimäärä putosi viime vuoden 25:stä tämän vuoden 12:een!
Leppoisalta pistereitiltä olikin hyvä palata vähemmän leppoisille vakiolinjoille niinkin kummallisiin kuntiin kuin Alavus ja Töysä. Molemmat linjat koostuivat pääasiassa ojitetusta rämeestä ja nuoresta talousmetsästä, ja lajisto oli sen mukainen. Alavuden linjan mieleenpainuvimmaksi havainnoksi jäi teeripoikue; näin vain yhden poikasen mutta ääniä kuului useita ja 30 metriä aiemmin oli seitsemän kuoriutuneen munan pesä. Töysässä puolestaan parasta antia olivat valkoviklo ja käenpiika. Lintuja tuntui olevan kohtalaisen normaalisti biotooppeihin nähden, valtalajina pajulintu (n. 40 paria/linja) ja seuraavana peippo (n. 30 paria/linja).
POHJOIS-SUOMI
Etelän linjojen jälkeen pidin pienen levähdystauon ennen lähtemistä Lappiin. Mukaan tulivat omia linjojaan laskemaan Sebastian Andrejeff ja Valtteri Salonen. Varattuna oli 13 vakiolinjaa: 12 linjaparia tien lähellä ja yksi erämaalinja, jonne vaeltaisimme yhdessä.
Ensimmäiselle linjalle pääsimme 16.6. ja vuorossa oli pari peltolinjaa Kokkolassa. Itselleni osui isolta osalta taajamassa kulkeva vakiolinja 327, joka osoittautui oikein leppoisaksi. Lintuja näkyi ja kuului päälle 350 paria, joista tosin iso osa pelloilla oleskelevia lokkiparvia. Hauskoja linjahavaintoja kuitenkin tuli useita, mm. itselleni uusia vakiolinjalajeja meriharakka, punajalkaviklo, pikkulokki ja varpushaukka. Aina yhtä hieno laji oli myös idänuunilintu, joka lauloi innokkaasti linjan ainoassa vanhemmassa kuusikossa.
Seuraavaksi aamuksi oli sadetta koko Etelä-Lappiin, joten taivuin yleisön toiveisiin ja kurvasimme Sotkamon suuntaan yöksi. Matkalla käväisimme muuten Otanmäen lintuvesialtaalla, joka oli hieno pikkulokkeineen ja pääskyineen. Altaalla tuli myös lausuttua sanat ”eikös toi ollut Xenuksen ääni”, ja jälkikäteen kuulimme paikalla olleen sellainen laji muutamia päiviä aiemmin. Ja kun käkiyön jälkeen jatkoimme matkaa Kittilään, lensi Pudasjärvellä auton editse mitä ilmeisin haarahaukka, mutten onnistunut sitä määrittämään edes unosilta herättämäni Sebun kanssa. No, näitä sattuu – ja tällähän ei ole mitään tekemistä linjojen kanssa, joten jätetäänpä höpinät sikseen ja keskitytään olennaiseen. Päädyimme käkipaikalla myös Ylen haastateltavaksi, ja haastattelu oli sinänsä hauska, että puhuimme sen aikana enemmän vakiolinjoista kuin itse käestä
18.6. oli taas vuorossa sitä itseään eli suolinjat Kittilässä. Itselleni olin napannut sen avosoisemman ja upottavamman version, linjan 512 (Sotkavuoma), Sepillä ja Valtterilla oli rämeisempi linja 511. Oma valintani osui täysin nappiin, sillä linja oli ikimuistoinen. Alkumatkan nuori metsä ja räme olivat toki vähän puuduttavia, mutta pohjansirkkuja oli kolme paria ja reissun ensimmäinen lapintiaisparikin löytyi pääsaralta. Avosuon alkaessa lintumaailma muuttui: pikkusirkkuja lauloi reunan koivuissa ja pajuissa viisi lintua, jänkäsirriäisiä tulkitsin lopulta havainneeni neljä koirasta ja kaksi naarasta ja lennähtipä suolla myös suokukkopari. Toki laskentaan kuului olennaisesti myös pieni pulahdus mutaiseen veteen, kun upottava suo osoittautui nimensä veroiseksi. Pienellä varovaisuudella tältäkin olisi vältytty, joten linja on ehdottomasti kokeilemisen veroinen. Avosuota tällä reitillä on yli puolet linjan pituudesta ja sen huomaa lajistosta! Arvolajien lisäksi keltavästäräkkejä ja liroja oli todella runsaasti.
Juhannusaaton aamu koitti viileänä mutta muuten laskentaan passelina, joten laskimme pari linjaa Savukoskella. Omalle linjalleni (518) oli telttapaikaltamme linnuntietä 25 km, joka tarkoitti autolla 50 kilometrin ja noin 90 minuutin reissua. Karmeaa auton tappavaa kärrypolkua, kannattaa pitää mielessä kun tuolla liikkuu! No, matkalla kuitenkin laulava kirjoloxia ja hiiripöllö, joten ei ollut kauheasti valittamista. Linja oli myös oikein mukava, vajaa puolet avosuota ja loput varsin köyhää metsää/taimikkoa/hakkuuta. Haviksia mm. varoitteleva metsähanhipari, mustaviklo, hiiripöllöpari ja poikasen ääntä, nuolihaukka, kaksi lapintiaisparia… hienoja otoksia Itä-Lapin luonnosta! Eikä tätäkään kokemusta olisi ikinä saanut, jos olisi bongannut nämä lajit jonkin valtatien varresta. Valtteri ja Sebastiankin saivat hienoja kokemuksia erinäisistä hyttyslajeista, kun odottivat noin kolme tuntia linjansa päätepisteessä.
Juhannusyön vietimme Saariselän lähettyvillä Ossi Tahvosen sukumökillä, sinne kun oli kokoontunut neljä tuttua nuorta linjalaskijaa (Markus, Aleksi, Tomas ja Ossi). Meno äityi joidenkin osalta varsin villiksi, mutta Sebastian osoitti aitoa laskijahenkeä ja lähti seuraavana aamuna kanssani hoitamaan läheisen linjaparin. Tällä kertaa kyseessä oli varsin tavanomaista mänty- ja sekametsää, omalla linjallani (557) myös pieni suopätkä. Kivoja havaintoja kuitenkin tuli, mm. kirjosiipikäpylintu, kolme taviokuurnaparia, kuukkelipari ja kaksi lapintiaisparia. Sebulla oli omalla linjallaan riekko, omalle kohdalleni se sattui vain matkan varrella. Ruokailevan taviokuurnaparin havaitseminen pääsaralla silmän korkeudella on muuten tuhat kertaa hienompi kokemus kuin Neljän tuulen tuvan pullamössökuurnien näkeminen – taas yksi hyvä syy laskea Itä-Lapin tylsältä vaikuttavia linjoja
Saariselältä jatkoimme pohjoiseen Inarin pohjoisreunalle. Minulle sattunut suolinja 593 sijaitsee aivan Sammuttijängän eteläreunalla, mutta havainnot eivät olleet ihan niin ihmeellisiä kuin tuon IBA-alueen ydinosissa. Kuitenkin mm. neljä soidintavaa jänkäkurppaa, suokukkonaaras, sinisuohaukkanaaras ja lapintiaispari. Sepi ja Valtteri puolestaan näkivät omalla linjallaan (594) kolmen koirasuivelon parven sekä muutaman kuukkelin ja lapintiaisen.
Päivän yllättävin ohjelma seurasi aamupäivällä, kun menimme Neljän tuulen tuvalle uimaan ja syömään. Annoksiamme odottaessamme naapuripöydästä löytyi Pekka Pouttu, joka oli Harri Koskisen kanssa rengastamassa uiveloita ja kahlaajia. Jutustelun päätteeksi pääsimme päiväksi herrojen mukaan seuraamaan vähän erilaista rengastusta: uivelon poikasia, hiiripöllöpoikue ja runsaasti kahlaajapyyntiyrityksiä (tuloksetta). Kiitokset Pekalle ja Harrille, että saimme tutustua uusiin rengastusmuotoihin! Neljän tuulen tuvalta nappasimme myös päivänpinnoihin Peter Uppstun, joka oli niinikään laskentareissulla.
Uiveloreissun päätteeksi painelimme pariksi tunniksi nukkumaan Utsjoelle. Vuorossa oli linja 609 (Utsjoki, Vetsikko), josta noin puolet oli tunturikoivikkoa ja loput paljakkaa. Sepi ja Valtteri laskivat samantapaisen linjan 25 km lännempänä.
Tämäkin linja ylitti odotukset. Olin kävellyt koivikkorinnettä vain 300 metriä, kun kuulin etäältä Vetsijoen varresta sirisevän säkeen. Säe kuului pian uudestaan, nyt vähän lähempää – lapuli! Lintu eteni joen länsipuoleista rinnettä luoteeseen laulellen samalla, kuten ilmeisesti lapinuunilinnut usein tekevätkin. Noin seitsemän säkeen jälkeen lintu oli ohittanut minut ja liikkunut niin kauas, etten enää erottanut laulua joen kohinalta. Upea elis ja vakiolinjapinna 130!
Vaan linjan mielenkiintoiset havainnot eivät jääneet tähän. Alarinteiden koivikossa oli vain runsaimpia pesimälajejamme sekä rautiainen, jota en entuudestaan tiennyt esiintyvän näillä seuduilla. Rinnettä ylöspäin kävellessäni pajulinnut ja järripeipot vaihtuivat vähitellen niittykirvisiin ja yksittäisiin kivitaskuihin, ja 2800 metrin kohdalla ison kiven päälle lensi yksi linjalaskentojen unelmalajeistani, komea sepelrastaskoiras. Matka jatkui paljakalle ja valtalajiksi tuli kapustarinta. Joukosta löytyi kuitenkin 3900 metristä tunturikihupari ja huipun läheltä neljä keräkurmitsaa! Loppu olikin laskeutumista takaisin tunturikoivikkoon eikä tarjonnut juuri mainittavia havaintoja. Huikea linja ja tärkeä tunturilajien seurannassa, suosittelen!
Viimeiseksi olimme jättäneet linjan 604, Utsjoen Luvlevarjavri Kaldoaivin erämaassa. Tämän laskisimme yhdessä, koska lähistöllä ei ollut järkevää toista vakiolinjaa. Linjalle oli tieltä kävelymatkaa 10,5 km varsin vaihtelevassa maastossa, mikä ei varmaankaan olisi ollut kovin suuri ongelma, ellen olisi keksinyt tarjoutua kantamaan rinkassani kaikki kolmen henkilön tavarat. Oli meinaan aika painava lasti varsinkin ylämäissä. Kuitenkin menomatkalla ainakin viisi lapinsirkkua, tunturikihupari ja mustalintunaaras.
Linja oli taas yksi hienoimmista koskaan laskemistani. Noin 2/3 kulki avomaastossa palsasuolla ja sen reunamilla, loput pääosin kuolleessa tunturikoivikossa. Koivikossa ei ollut juuri lainkaan lintuja, mutta palsasuot olivat maineensa veroisia lintuparatiiseja. Lapinsirkkupareja tuli kirjattua 13, tunturikihuja näkyi varoitteleva pari ja kaksi irtolintua, arvokahlaajista havaitsimme kolme suosirriä, suokukon, punakuiriparin, jänkäkurpan ja mustaviklon. Mahtaakohan Luvlevarjavri olla jopa tärkein vakiolinjamme palsasoiden lajiston seurannan kannalta? Paluumatkalla havaitsimme samoja lajeja kuin menomatkalla sekä ekstrana 2kv maakotkan. Lapinsirkulla oli jo lentokykyinen maastopoikanen. Valtteri suunnisti meidät onnellisesti takaisin autolle ja, mikä tärkeintä, ravintolaan.
Linjat oli laskettu ja olo vähän tyhjä – seuraavan kerran museon seurantaprojekteihin pääsee osallistumaan vasta marraskuussa. Kaikenlaista hienoa tuli kuitenkin havaittua linjoilla, ja toivottavasti linnustonseuranta hyötyy laskentatuloksistamme. Loppureissun aikana kävimme vielä Norjassa katsomassa paikallista pesimälajistoa sekä Nuvvus-Ailegaksella komppaamassa kiirunan spondevuodareihin. Paluumatkalla Sendari muisti meitä ihan tien vieressä lennelleellä arosuohaukalla, ja Lumijoelta löytyi peltopyypari spondevuodareihin. En voi muuta sanoa kuin että olipahan hieno Lapin-retki. Toivottavasti tämä teksti innostaa uusia kasvoja osallistumaan vakiolinjojen laskemiseen, sikäli mikäli edes joku jaksoi lukea tämän loppuun saakka.